Fronesis

Fronesis (m.kreik. φρόνησις, fronēsis) on Aristoteleen Nikomakhoksen etiikassa moraaliseen ajatteluun liittyvä hyve, joka käännetään yleensä "käytännölliseksi järjeksi" tai "käytännölliseksi viisaudeksi".

Aristoteles erotti kaksi erilaista älyllistä hyvettä: sofia ja fronesis. Sofia, joka käännetään yleensä "viisaudeksi", on kyky ajatella oikein maailman luonteesta, ja käytämme sitä pyrkiessämme selittämään, miksi maailma on sellainen kuin on. Tämä katsotaan usein samaksi kuin tiede. Sofiaan liittyy ikuisten totuuksien pohdiskelu. Fronesis puolestaan on kyky ajatella, miten ja miksi meidän tulisi toimia muuttaaksemme asioita, ja erityisesti muuttaaksemme elämäämme paremmaksi. Aristoteles sanoi, että fronesis ei ole kuitenkaan pelkästään taito, koska siihen ei liity pelkästään kyky päättää, kuinka saavuttaa tietty päämäärä, vaan myös kyky päätellä tämä päämäärä. Jotkut tutkijat kuitenkin kieltävät jälkimmäisen, katsoen Aristoteleen pitäneen päämäärää (eudaimonia, onnellisuus) annettuna, jolloin fronesis oli pelkästään kyky päästä tähän päämäärään.

Fronesis liittyy partikulaareihin, ei universaaleihin, koska se liittyy siihen, kuinka toimia tietyissä yksittäistapauksissa. On mahdollista oppia toiminnan periaatteet, mutta niiden soveltaminen tosielämässä ja tilanteissa joita ei ole voinut nähdä ennalta vaatii kokemusta. Esimerkiksi jos tiedämme, että meidän tulisi olla rehellisiä, voimme tuottaa tuskaa ja aiheuttaa muita rikkomuksia. Kokemusta vaaditaan siihen, kuinka tasapainottaa rehellisyys muiden vaadittujen seikkojen kanssa.

Aristoteles katsoi, että fronesis oli paitsi välttämätöntä myös riittävää hyveellisyyteen. Koska fronesis oli käytännöllistä, ei ole mahdollista olla samaan aikaan sekä fronimos että akraattinen.

Aristoteleen merkitys keskiaikaiselle eurooppalaiselle ajatukselle johti siihen, että fronesis luettiin yhdeksi neljästä kardinaalihyveestä.