Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. Tarkennus: Artikkelin pituuteen nähden vähän lähteitä. |
Hitsaus on ”osien liittämistä toisiinsa käyttämällä hyväksi lämpöä ja/tai puristusta siten, että osat muodostavat jatkuvan yhteyden.”[1] Lämmönlähteenä voidaan hitsauksessa käyttää sähkövirtaa, kitkalämpöä, liekkiä, lasersädettä tai elektronisuihkua. Hitsauksessa voidaan käyttää lisäainetta, jonka sulamislämpötila on likimain sama kuin perusaineella. Tärkein ero hitsaamisen ja juottamisen välillä on se, että juotettaessa vain juotos- eli liitosaine sulaa, mutta liitettävät kappaleet eivät.
Hitsausta käytetään uusien tuotteiden valmistamisessa ja erilaisten vaurioiden korjauksissa. Hitsaamalla voidaan myös päällystää kappaleita paksuilla ainekerroksilla. Tyypillisiä korjaushitsaussovelluksia ovat erilaisten repeämien ja halkeamien hitsaaminen ja valuvikojen korjaaminen. Uusia tuotteita valmistettaessa yleisiä sovelluskohteita ovat erilaisten levyjen, putkien, palkkien liitokset ja valmistus.
Erilaisia metalliseoksia, kuten alumiineja, teräksiä, sekä termoplastisia muoveja voidaan hitsata. Materiaalien, kuten terästen hitsattavuus[2], vaihtelee eri syistä johtuen. Jotkin materiaalit kuten titaani hapettuvat hyvin helposti ja vaativat erityisen hyvän suojan ilman sisältämältä hapelta. Toisiin materiaaleihin kuten valurautaan taas syntyy vaikeasti hallittavia sisäisiä muutoksia. Materiaalin voimakas lämpölaajeneminen vaikeuttaa hitsausta useimmilla menetelmillä.
Hitsaus synnyttää hitsin läheisyydessä muutoksia kappaleen materiaalin ainerakenteessa, esimerkiksi jännitystiloja ja muodonmuutoksia. Hitseihin itseensä voi jäädä haitallisia virheitä, kuten puutteita tunkeumassa tai muodossa, tai erilaisia epäpuhtauksien synnyttämiä huokosia ja sulkeumia.