Back ایزوآمیل استات AZB Izoamil-acetat BS Acetat d'isoamil Catalan Essigsäureisopentylester German Isoamyl acetate English Izoamila acetato EO Acetato de isoamilo Spanish ایزوآمیل استات FA Acétate de 3-méthylbutyle French Acetato de isoamilo GL
| Isoamyyliasetaatti | |
|---|---|
 |
|
| Tunnisteet | |
| Muut nimet |
Isopentyyliasetaatti 3-metyylibutyyliasetaatti |
| CAS-numero | |
| PubChem CID | |
| Ominaisuudet | |
| Molekyylikaava | C7H14O2 |
| Moolimassa | 130,2 g/mol |
| Ulkomuoto | Väritön neste |
| Sulamispiste | - 79 °C (194 K) |
| Kiehumispiste | 142 °C (415 K) |
| Tiheys | 0,87 g/cm3 |
| Liukoisuus veteen | veteen 0,2 g/100 ml (20 °C) |
Isoamyyliasetaatin kemiallinen kaava on C7H14O2 ja rakennekaava CH3COO(CH2)2CH(CH3)2. Isoamyyliasetaatista käytetään myös nimityksiä isopentyyliasetaatti ja 3-metyylibutyyliasetaatti.
Isoamyyliasetaatti on normaaliolosuhteissa olomuodoltaan väritön neste, jolla on tunnusomainen voimakas banaaninomainen tuoksu. Tämän vuoksi aineesta käytetään joissain yhteyksissä myös nimeä banaaniöljy. Isoamyyliasetaatin moolimassa on 130,2 g/mol, sulamispiste − 79 °C, kiehumispiste 142 °C,tiheys 0,87 g/cm3, liukoisuus veteen 20 °C:n lämpötilassa 0,2 g/100 ml, leimahduspiste 25 °C (c.c.), itsesyttymislämpötila 360 °C ja CAS-numero 123-92-2.
Isoamyyliasetaatti on eräs hunajamehiläisen käyttämistä kemiallisen viestinnän hälytysferomoneista. Yhdistettä esiintyy myös kukkien tuoksuissa ja semiokemikaalina useiden eliöiden viestinnässä.
Isoamyyliasetaattia käytetään hajusteissa sen hyvän banaaninkaltaisen tuoksunsa kautta. Lisäksi sitä käytetään liuottimena orgaanisissa synteeseissä ja penisilliinien valmistuksessa liuottimena uutoissa ja valokuvien kehityksessä.[1][2][3] Isoamyyliasetaatti valmistetaan Fischerin happokatalysoidun esteröintireaktion avulla isoamyylialkoholin ja etikkahapon välisellä reaktiolla.
- ↑ Alén, Raimo: Kokoelma orgaanisia yhdisteitä: Ominaisuudet ja käyttökohteet, s. 346. Helsinki: Consalen Consulting, 2009. ISBN 978-952-92-5627-3
- ↑ Raj Sakamuri: Esters, Organic, Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 22.04.2013
- ↑ Karl-Georg Fahlbusch, Franz-Josef Hammerschmidt, Johannes Panten, Wilhelm Pickenhagen, Dietmar Schatkowski, Kurt Bauer, Dorothea Garbe & Horst Surburg:Flavors and Fragrances, Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2003. Viitattu 22.04.2013