Itku

Itku on tunneperäinen ilmiö, jossa kyynelnestettä purkautuu silmän kyynelkanavista, yleensä luonteenomaisen ilmehtimisen ja/tai ääntelyn kanssa. Kyynelnesteen purkautumista voi aiheuttaa myös silmään joutunut ärsyke, mutta yleensä itkemisestä puhutaan, kun syynä on nimenomaan psyykkinen olotila. Tämä tila vaihtelee äärimmäisen surun ja äärimmäisen onnellisuuden välillä. Myös voimakas kipu saattaa laukaista itkun riippuen ihmisen itkuherkkyydestä.

Itku on nykykäsityksen mukaan stressiä laukaisevan parasympaattisen hermoston tapa palauttaa elimistö lepotilaan tunnekuohun aiheuttamassa hermojännitystilanteessa. Itku on yleensä myös merkki siitä, että elimistö on jo alkanut rauhoittua. Vielä ei tiedetä, onko itku tärkeä osa hermoston palautumista vai ainoastaan palautumisen sivutuote^[1].

Itkeminen on toisinaan myös väline ilmaista tunteita muille ihmisille. Muiden ihmisten seurassa itkemisen hyväksyttävyys on kuitenkin erittäin kulttuurikohtaista ja vaihtelee historiallisesti samassakin kulttuuripiirissä. Itkemiseen on suhtauduttu Euroopassa joskus aiemmin nykyistä huomattavasti sallivammin.^[1] Monet ihmiset ahdistuvat tai hätääntyvät kohdatessaan itkevän ihmisen. Kaikki eivät kuitenkaan osaa pidätellä itkuaan. On myös olemassa henkilöitä, jotka eivät voi tai eivät halua itkeä. Ihmiset, jotka eivät koskaan itke, kokevat muita enemmän negatiivisia tunteita^[2].

Synnyttäessä ensimmäinen ääni ihmisestä on voimakas itku. Vauvat ja pienet lapset itkevät paljon. Vauvan itku on viestinnällisesti tärkeää, koska se kiinnittää vanhempien huomion vauvan pahaan oloon.

Itkusta seuraava nenän vuotaminen johtuu siitä, että osa kyynelnesteestä menee silmästä kyynelkanavaan ja sieltä nenään.

1. ↑ ^{a b} Jani Kaaro: Kun tunteet kuohuvat, itku rauhoittaa Tiede-lehti 3/2004.
2. ↑ Mandy Oaklander: The Science of Crying. March 16, 2016. http://time.com/4254089/science-crying/