Johan Helo | |
---|---|
Johan Helo vuonna 1960. |
|
Sosiaaliministeri | |
Tannerin hallitus
13.12.1926–15.11.1927 |
|
Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri | |
Tannerin hallitus
15.11.1927–17.12.1927 |
|
Valtiovarainministeri | |
Paasikiven II hallitus
17.11.1944–17.4.1945 |
|
Opetusministeri | |
Paasikiven III hallitus
17.4.1945–28.12.1945 |
|
Kansanedustaja | |
1.4.1919–4.9.1922, 1.5.1924–10.9.1935, 6.4.1945–8.1.1946
|
|
Ryhmä/puolue | SDP, SKDL |
Vaalipiiri | Turun eteläinen, Viipurin itäinen, Kymin itäinen |
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 22. elokuuta 1889 Helsinki |
Kuollut | 25. lokakuuta 1966 (77 vuotta) Helsinki |
Ammatti | filosofian tohtori |
Puoliso | Lullan Helo (1929–) |
Johan (Juhani) Helo (vuoteen 1906 Helenius, 22. elokuuta 1889 Helsinki – 25. lokakuuta 1966 Helsinki) oli suomalainen opettaja, matemaatikko, juristi, diplomaatti ja poliitikko, joka toimi SDP:n ja SKDL:n kansanedustajana vuosina 1919–1922, 1924–1935 ja 1945–1946 sekä ministerinä kolmessa hallituksessa 1926–1927 ja 1944–1945. Hän työskenteli myös Helsingin apulaiskaupunginjohtajana 1922–1925 ja 1934–1941. Helo oli SDP:n vasemmisto-opposition johtohahmoja ja myöhemmin jatkosodan jälkeen merkittävässä roolissa vasemmistososialistien ja kommunistien järjestäytyessä SKDL:n riveihin.[1]
Helo lähti politiikkaan sisällissodan jälkeen vuonna 1918. Hän kuului ”keskustaksi” kutsuttuun SDP:n vasemmistosiipeen, ja oli 1920-luvun jälkipuoliskolla Väinö Tannerin linjaa vastustaneiden Väinö Huplin kannattajien näkyvimpiä hahmoja. Helo toimi myös heidän edustajanaan Tannerin johtamassa vähemmistöhallituksessa. 1930-luvulla hän vaikutti sosialidemokraattien vasemmisto-oppositiossa ja teki läheistä yhteistyötä puolueesta myöhemmin erotettujen kuutosten kanssa. Välirauhan aikana Helo painotti ystävällisiä suhteita Neuvostoliittoon ja joutui pidätetyksi jatkosodan alettua. Helo sai poliittisista syistä kolmen vuoden vankeustuomion, josta hän vapautui keväällä 1944. Muuttuneessa ympäristössä Helo nousi uuden vallanjaon myötä eturivin vaikuttajaksi SKDL:n jäsenenä. Lyhyen ministerikauden jälkeen hän jätti politiikan vuonna 1946 ja siirtyi diplomaatiksi Suomen Pariisin-suurlähetystöön.[1]