Juutalainen kalenteri (הלוח העברי ha'luach ha'ivri) tai heprealainen kalenteri on juutalainen vuosikalenteri. Siinä on määritelty juutalaisten juhlapyhät sekä ajankohtaan sopivat psalmit luettavaksi. Nykyään juutalaiset enimmäkseen käyttävät maallisiin tarkoituksiin gregoriaanista kalenteria ja siten juutalainen kalenteri, samoin kuin islamilainen, on ensisijaisesti uskonnolliseen käyttöön.
Juutalainen kalenteri on tyypillinen lunisolaarinen kalenteri, joka perustuu sekä auringon että kuun kiertoon ja muistuttaa tässä suhteessa esimerkiksi kiinalaista kalenteria. Tässä suhteessa se eroaa sekä puhtaasti kuunkiertoon perustuvasta islamilaisesta kalenterista että puhtaasti auringonkiertoon perustuvasta gregoriaanisesta kalenterista.
Juutalaisessa kalenterissa jokainen kuukausi on joko 29 tai 30 päivän pituinen, ja kuukauden alku sattuu aina uudenkuun aikaan tai lähelle sitä.[1] Täten vuodessa on tavallisesti 353–355 päivää, mutta tietyin väliajoin vuoteen lisätään ylimääräinen kolmastoista kuukausi, jotta kalenterin kuukaudet aina pysyisivät suunnilleen samana vuodenaikana. Näin tehdään 19 vuotta kestävän Metonin jakson aikana seitsemän kertaa,[2] jakson kolmantena, kuudentena, kahdeksantena, yhdentenätoista, neljäntenätoista, seitsemäntenätoista ja yhdeksäntenätoista vuotena.[1] Siten kukin kohta kalenterivuotta siirtyilee luonnolliseen vuoteen nähden kuukauden verran edestakaisin muttei kierrä koko vuoden ympäri kuten pelkässä kuukalenterissa.
Juutalaisen kalenterin vuosiluvut alkavat vuodesta 3761 eaa, jota on pidetty maailman luomisen ajankohtana.[1] Kalenterin mukainen vuosi 5781 alkoi 18. syyskuuta 2020 ja loppui 6. syyskuuta 2021.