K-Market Oy | |
---|---|
Tunnuslause | Oman kylän kauppa (aiemmin Kauppias hoitaa homman) |
Yritysmuoto | osakeyhtiö |
Perustettu | 1993 (brändinä), 2004 (yhtiönä nimellä Suomen Lähikauppa Oy)[1] |
Toimitusjohtaja | Jesper Åberg[1] |
Puheenjohtaja | Ari Akseli[2] |
Kotipaikka | Helsinki |
Emoyhtiö | Kesko |
K-Market (viralliselta toiminimeltään K-Market Oy) on Keskon tytäryhtiö ja päivittäistavaraketju, joka käsittää pieniä ja keskikokoisia elintarvikekauppoja. Sen tunnuslause on Oman kylän kauppa, aiemmin tunnuslause oli Kauppias hoitaa homman ja Kaikki hyvä on lähellä. Ketju perustettiin vuonna 1993, kun K-ryhmä (Ruokakesko) kokosi kauppansa valtakunnallisten ketjujen alle[3]. Vuosina 2002−2016 ketjun nimi oli K-market, sitä ennen 1993−2002 KK Market.
K-Market-myymälöitä on suurimmaksi osaksi kaupunkien keskustoissa, lähiöissä ja maaseututaajamissa. Myös joidenkin Neste-huoltoasemien yhteydessä on toiminut K-Market. Ne muutettiin vuoden 2017 loppuun mennessä Neste K-asemiksi.[4]
K-Market-kauppoja on eri puolella Suomea yhteensä yli 800 kappaletta. Ketju on Keskon kolmesta päivittäistavaraketjusta myymälöiden määrältään selvästi suurin. K-Marketeissa, kuten muissakin K-ryhmän kaupoissa, toimii itsenäinen yrittäjä eli kauppias.