Kalevi Rahikainen

Kalevi Rahikainen vuonna 1976.

Kalevi Ferdinand Rahikainen (3. huhtikuuta 1927 Koskenpää9. huhtikuuta 1992 Espoo) oli suomalainen runoilija.

Rahikainen julkaisi esikoisrunokokoelmansa Hyvää huomenta vuonna 1958. Samoihin aikoihin hän liittyi myös jäseneksi taiteilijaryhmä Kiilaan. Rahikaisen runojen aiheina olivat sodanvastaisuus, kansalaissodan muistot ja myös kuoleman ja katoavaisuuden teemat.

Rahikainen kirjoitti vappu- ja joulurunoja eri ammattiyhdistyslehtiin (Palkkatyöläinen, Rakentaja, Ahjo) ja hän toimi myös 1960-luvulta lähtien Porissa ilmestyneen Satakunnan Työ -lehden kolumnistina. Rahikainen julkaisi monet runokokoelmistaan omakustanteina, sillä hän halusi saada ne nopeasti julkaistua, ja lisäksi hänellä oli itsellään kirjapainoalan työkokemusta ja myös painokone käytettävissä. Omakustannekirjojen painosmäärät jäivät kuitenkin materiaalikulujen vuoksi pieniksi, keskimäärin noin 1000 kappaleeseen.


Kalevi Rahikainen

Dodaje.pl - Ogłoszenia lokalne