Kustavilainen aika

Kustavilainen aika on Ruotsin ja Suomen historiassa aikakausi kuningas Kustaa III:n ensimmäisestä vallankaappauksesta vuonna 1772 aina Kustaa IV Aadolfin valtakauden päättymiseen vuoden 1809 vallankaappauksessa.^[1] Se seuraa Ruotsin historiassa vapaudenaikaa. Vapaudenaika päättyi Kustaa III:n noustua valtaan, kun kuningas elokuussa 1772 pakotti valtiopäivät hyväksymään uuden hallitusmuodon, joka lisäsi kuninkaan valtaa säätyjen ja valtaneuvoston kustannuksella. Siitä alkanutta aikakautta kutsutaan kustavilaiseksi ajaksi.^[2]

Kustavilaisen ajan sivistys rakentui osittain erilaiselle pohjalle kuin vapaudenajan. Pääpaino siirtyi luonnontieteistä enemmän humanistiselle puolelle. Suomessa merkittäväksi muodostui Turun akatemiassa harjoitettu oman kansan tutkimus. Se kohdistui Suomen kansaan, kansanrunouteen, historiaan ja suomalaisten alkuperään. Tutkijoista on ennen muita mainittava Henrik Gabriel Porthan.^[3]

Kustavilaisella ajalla säätyjako alkoi vähitellen murentua. Aateli muuttui alkuperältään ja koostumukseltaan kirjavaksi: myös pappeja, tiedemiehiä ja kauppiaita aateloitiin. Lisäksi on monet kustavilaisen kulttuurielämän merkkihenkilöt tai muuten sivistyneet ja jopa varakkaat henkilöt olivat aatelittomia tai kokonaan säätyjaon ulkopuolella.^[4]

Aikakauteen liittyy taidehistoriallinen kustavilainen tyyli.^[5][6]

1. ↑ Historia:kustavilainen aika. Tieteen termipankki 25.6.2020
2. ↑ Historia:vapaudenaika. Tieteen termipankki 25.6.2020
3. ↑ Mäntylä, Ilkka: Kustavilainen aika, s. 344. Teoksessa Suomen historian pikkujättiläinen. WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0
4. ↑ Mäntylä s. 346–347.
5. ↑ Taidehistoria:kustavilainen tyyli. Tieteen termipankki 25.6.2020
6. ↑ Suomen taidehistorian runkomoniste, s. 16, 20