M100 | |
---|---|
Peruskorjattu M100-juna Mellunmäen metroasemalla. |
|
Perustiedot |
|
Tyyppi | sähkömoottorijuna |
Liikennöitsijä | HKL-Metroliikenne[1] |
Valmistaja | Valmet, Strömberg |
Lukumäärä | 42 vaunuparia |
Valmistusvuodet | 1977–1984 |
Peruskorjattu | 2004–2009, 2019–2023 |
Liikenteessä | 39 vaunuparia |
Hylätty | 3 vaunuparia |
Romutettu | 5 vaunua |
Museoitu | 1 vaunu |
Numerointi | 101–184 |
Istumapaikkoja | 118 |
Lempinimi | Metro |
Tekniset tiedot |
|
Huippunopeus |
100 km/h (rakenteellinen) 80 km/h (rajoitettu normaalinopeus)[2] |
Paino | 63,2 t |
Pituus | 44 200 mm |
Leveys | 3 200 mm |
Korkeus | 3 600 mm |
Pyörästö | Bo′Bo′+Bo′Bo′ |
Pyörästön pituus | 2 200 + 15 000 mm |
Suurin akselipaino | 13 t |
Pyörän halkaisija | 840 mm |
Moottori | 8 × Strömberg HXUR/E 505G2 (Strömberg SAMI propulsio) |
Moottorin teho | 8 × 125 kW |
M100 on Helsingin metrossa liikennöivä sähkömoottorijuna. Junasarjaa valmistettiin yhteensä 42 yksikköä eli vaunuparia vuosina 1977–1984. Alumiinirakenteisten vaunujen valmistaja oli Valmetin lentokonetehdas Tampereella, sähköiset komponentit puolestaan toimitti Strömberg. M100 oli maailman ensimmäinen sähkömoottorijuna, jossa oli taajuusmuuttajalla ohjatut oikosulkumoottorit. Junan kaikki akselit ovat vetäviä ja jokaiselle akselille on oma moottorinsa. Junan jarrujärjestelminä ovat ajomoottoreilla toimiva sähköjarru, itsetoiminen EP-paineilmajarru sekä kiskojarru. Taajuusmuuttajat antavat junalle sille ominaisen ”vonkuvan” äänen kiihdytettäessä sekä sähköjarrulla jarrutettaessa. Keveyden ja nopean kiihtyvyyden saavuttamiseksi vaunujen korirakenne on kokonaan alumiinia. Myös telit olivat alun perin alumiinia, mutta ne jouduttiin murtumien vuoksi vaihtamaan takuutyönä teräksisiin.
Verrattuna Valmetin hieman aiemmin VR-Yhtymälle suunnittelemiin Sm1- ja Sm2-sähkömoottorijuniin olennaiset tekniset erot ovat M100-junien tasavirtainen virransyöttö sivuvirroituksella ja vaihtovirtamoottorit. Koska M100-junilla ei liikennöidä valtion rataverkolla vaan Helsingin kaupungin liikennelaitoksen omalla radalla, junia kutsutaan metrojuniksi eli arkikielessä ”metroiksi”.
Sarjan kolme ensimmäistä yksikköä (101–106), joita kutsutaan myös nokkajuniksi, ovat sarjan prototyyppejä ja ne valmistuivat jo vuonna 1977.[3] Niissä on pieniä teknisiä eroavaisuuksia myöhemmin valmistuneisiin verrattuna, esimerkiksi niiden ovikoneisto on paineilmatoiminen, kun se uudemmissa yksiköissä on sähkötoiminen. Nämä protojunat poistuivat matkustajaliikenteestä länsimetron avauduttua, sillä esimerkiksi niiden matkustajainformaatio ei ole päivitettävissä vanhentuneen teknologiansa vuoksi. Nokkajunavaunuista viisi romutettiin marraskuussa 2021,[4] ja yksi vaunu säästettiin museoitavaksi Helsingin kaupunginmuseoon.[5] M100-junasarja on tarkoitus poistaa käytöstä vuosien 2029–2032 välisenä aikana, jolloin käyttöön tulee uusi M400-junasarja ja osittainen ajoautomaatio. Käytännössä tämä tarkoittaa, että ohjaamossa on jatkossakin kuljettaja, joka huolehtii turvallisuudesta ja muun muassa ovien sulkemisesta, mutta junaa ajaa tietokone, jolloin vuoroväliä voidaan lyhentää.[6][7]
Kunkin junayksikön vaunuilla on oma numeronsa. Siten vaunuparin numero on aina kaksiosainen, esimerkiksi 149–150.
Junayksiköitä voidaan kytkeä toisiinsa enintään 6 kpl, mutta länsimetron tultua käyttöön (johon liittyi operatiivisen laituripituuden lyhennys lähinnä kustannussyistä[8]) Helsingin metron asemalaiturien pituus riittää enintään 2 vaunuparin mittaisille junille. 3–6 yksikköä käsittäviä yhdistelmiä ei siksi tavata matkustajaliikenteessä, mutta niitä esiintyy siirtoajossa ja vaihtotyössä.