Mauretania on antiikin aikainen nimitys Pohjois-Afrikan länsiosalle. Se ulottui nykyisestä Algeriasta Atlantin rannikolle käsittäen Pohjois-Marokon. Pohjoisessa aluetta rajasi Välimeri ja etelässä Atlasvuoret. Alue sai nimensä siitä, että sen väestöä kutsuttiin maureiksi. Nämä kuuluivat berberikansoihin.[1]
Maurit elivät ensin Karthagon alaisina heimoyhteisöinä.[1] Myöhemmin alueella sijaitsi Mauretanian kuningaskunta, joka mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 206 eaa.[2] Siitä tuli Rooman vasallivaltio vuonna 25 eaa. Vuonna 40 Rooman keisari Caligula kutsui Mauretanian kuninkaan Ptolemaioksen Roomaan ja antoi murhata hänet. Mauretania liitettiin tämän jälkeen lopullisesti Rooman valtakuntaan.[2] Siitä muodostettiin kaksi provinssia, länsiosan käsittänyt Mauretania Tingitana ja itäosan käsittänyt Mauretania Caesariensis.[1]
Nykyinen Mauritania sijaitsee Afrikan Atlantin-puoleisella rannalla Länsi-Saharan eteläpuolella.