Postmodernismi (myös jälki- tai myöhäismodernismi) on 1900-luvun puolivälissä kehittynyt länsimainen aatesuuntaus, jonka keskeisiä piirteitä ovat jyrkkä skeptisyys niin sanottuja ”suuria kertomuksia” kohtaan sekä ontologinen subjektivismi. Postmodernissa ajattelussa kielletään ihmisestä riippumattoman todellisuuden sekä objektiivisen tiedon ja totuuden olemassaolo. Järkeä ja logiikkaa ei pidetä yleispätevinä, ja samoin ihmisen käyttäytymistä ja psykologiaa pidetään sosiaalisina konstruktioina eli sosiaalisen ympäristön tuotteina.[1]
Postmodernismi vaikuttaa suuntauksena filosofiassa sekä taiteessa.[2][3] Postmodernismin syntymiseen vaikutti teollistuneen yhteiskunnan muuttuminen toisen maailmansodan jälkeen. Populaarikulttuurin merkitys kasvoi, viestimet muuttuivat ja kulttuuri kansainvälistyi. Puhutaan myös postmodernista elämäntavasta, jossa kulutuksella ja viestintävälineillä on suuri merkitys ja ainekset eri suunnista sekoittuvat – kuten viihde ja korkeakulttuuri.[2] Postmodernin yhteiskunnan on katsottu koostuvan yhä moninaisemmista ja alati vaihtuvista osakulttuureista.[4]
Postmodernismi on monimerkityksinen ja kiistelty käsite.[4] Eri aloilla ja eri teoreetikoilla moderni ja postmoderni tarkoittavat usein eri asioita.[5] Etuliitteen post- tai jälki- sisältävä käsite postmodernismi tarkoittaa modernismin jälkeen tulevaa aikakautta tai tyyliä. Keskeistä on siis käsitys, että modernismista on siirretty uuteen kauteen. Postmodernismista alettiin keskustella 1960-luvulla Yhdysvalloissa kirjallisuuden tutkimuksessa. 1970-luvulla keskustelu postmodernismista siirtyi arkkitehtuurin ja sitten kuvataiteen aloille. Postmodernista filosofiasta alettiin keskustella 1970- ja 80-luvuilla.[6]