Ruotsin maakunnat (ruots. landskap) olivat hallinnollisia alueita Ruotsissa vuoteen 1634. Tämän jälkeen niiden seuraajiksi hallinnollisina alueina tulivat läänit ja maakuntajako jäi epäviralliseksi. Vielä nykyaikanakin monet ihmiset samastavat itsensä kotimaakuntaansa, vaikka niillä ei enää ole hallinnollista merkitystä. Maakuntajako perustui osittain jo esihistoriallisella ajalla olemassa olleisiin aluejakoihin. Keskiajalla maakunnat toimivat erillisinä hallinnollisina yksikköinä, joilla oli omat maakuntalakinsa.
Myös Suomen historialliset maakunnat ovat ennen vuotta 1809 olleet Ruotsin maakuntia. Monet Etelä-Ruotsin nykyisistä maakunnista kuuluivat aikanaan Tanskaan, eikä niillä ole Ruotsin vallan aikana ollut omia maakuntalakejaan. Ruotsin nykyisistä maakunnista muita selvästi nuorempi on Norrbottenin maakunta, jota alettiin pitää omana maakuntanaan vasta Norrbottenin läänin perustamisen jälkeen vuonna 1810. Kun Norrbotten lasketaan mukaan, niin nykyisen Ruotsin rajojen sisällä on 25 maakuntaa. Niistä viisi on aiemmin kuulunut Tanskaan ja kolme Norjaan. Lisäksi Taalainmaan maakuntaan nykyään kuuluvat Idren ja Särnan pitäjät Älvdalenin kunnassa olivat aiemmin osa Norjaa.
1860-luvulla perustettujen maakäräjäkuntien rajat noudattavat läänien rajoja.