Solubiologia

Solubiologia on soluja tutkiva tiede. Solubiologia tutkii pääasiassa solujen fysiologisia ominaisuuksia, rakennetta, niiden sisältämiä soluelimiä, vuorovaikutusta ympäristön kanssa, solun jakautumista, solusykliä sekä ohjelmoitua solujen itsetuhoa eli ohjelmoitua solukuolemaa. Tutkimusta tapahtuu sekä mikroskooppisella että molekulaarisella tasolla. Solubiologian tutkimuskohteet ulottuvat yksisoluisista eliöistä, kuten bakteerit ja tietyt yksinkertaiset sienet erittäin monimutkaisiin eliöihin, kuten ihminen ja niiden soluihin. Nykyään solubiologinen tutkimus yhdistelee biologian lisäksi osia useilta eri tieteenaloilta, kuten fysiikasta, kemiasta ja matematiikasta.

Solubiologiaan läheisesti liittyvä tieteenala on muun muassa kehitysbiologia eli alkion kehityksen tutkimus hedelmöityksestä aikuiseksi eliöksi. Myös genetiikka, biokemia ja molekyylibiologia ovat keskeisiä solubiologiaan liittyviä tieteenaloja.

Koska eliöiden määrä maapallon ekosysteemissä on valtava, solubiologia (kuten muutkin biotieteet) keskittyy mallieliöiden tarkasteluun. Niistä usein saadaan tietoa, jota voidaan soveltaa myös muihin eliöihin, esimerkiksi ihmisiin. Tämä on tärkeää erityisesti kokeellisessa genetiikassa, koska risteytyskokeiden tekeminen ihmisellä on mahdotonta. Genetiikan yleisimpiä mallieliöitä ovat ihmisen lisäksi muun muassa banaanikärpänen, kotihiiri, Arabidopsis thaliana eli lituruoho ja Aspergillus nidulans -home.

Solubiologian voidaan ajatella alkaneen, kun Robert Hooke vuonna 1665 havaitsi korkkisoluja alkeellisella mikroskoopillaan. Vuonna 1683 Anton van Leeuwenhoek havaitsi yksisoluisia eliöitä, jotka nykyään tunnetaan alkueläiminä. Vaikka solut oli havaittu 1600-luvulla, niiden merkitys ymmärrettiin vasta 200 vuotta myöhemmin.^[1]Itse soluteoria sai alkunsa, kun Matthias Schleiden ja Theodor Schwann ehdottivat, että kaikki eliöt rakentuvat soluista, vuosina 1838 ja 1839.

1. ↑ Otavan suuri ensyklopedia, 1. osa (Aakkoset-Cicero), s. 613. Otava, 1976. ISBN 951-1-02233-4