Sosiaalidarvinismi on kumottu näennäistieteellinen 1800-luvulla noussut yhteiskunnallinen näkemys, jonka mukaan Charles Darwinin (1809–1882) evoluutioteorian mukainen lajien välinen kamppailu ja luonnonvalinta eläin- ja kasvikunnassa koskisivat myös kulttuureita ja yhteiskuntia.[1] Tällöin ihmisyhteisö ymmärretään taistelukenttänä ”olemassaolosta”, jossa vahvin alistaa luonnon lakien mukaisesti heikomman.[2] Herbert Spencer (1820–1903) oli sosiaalidarvinismin isä.[3] Spencer kannatti liberalismia ja suhtautui epäilevästi yhteiskunnan ohjailuun.[4]
Jouko Jokisalon mukaan sisäpolitiikassa sosiaalidarvinismi merkitsee tasa-arvon hylkäämistä ja yhteiskunnan autoritaaristen, ei-demokraattisten, rakenteiden oikeuttamista ”luonnonlakina”. Sosiaalidarvinismi suhtautuu erityisen suvaitsemattomasti yhteiskunnan vähäosaisiin kuten köyhiin, sairaisiin, työttömiin, vammautuneisiin ja vähävaraisiin. Sosiaalidarvinistinen ajattelu valmisti tietä Adolf Hitlerin valtaannousulle. Se myös loi aatteelliset perustelut rotuhygieniapolitiikalle natsi-Saksassa, johon kuului elinkelvottomina pidettyjen yksilöiden ja roturyhmien tuhoaminen.[2] Ruotsalainen tutkija Sven Lindqvist toteaa: ”Darwinin jälkeen oli muodikasta todeta kansanmurhien olevan tulosta luonnollisesta valinnasta ja evoluutiosta.”[5] Anarkisti Pjotr Kropotkin toteaa, että eläinkunnassa tapahtuva molemminpuolinen yhteistyö luo paremmat edellytykset selviytymiselle kuin sosiaalidarwinismin kuvailema yksilöllinen kärsimys.[6]