Suojeluskirje

Suojeluskirje, jonka synonyymejä ovat suojeluskirja,^[1] saattokirja,^[2] saattokirje,^[3] suojakirja,^[1] turvakirja^[1] ja turvakirje,^[4] on varsinkin historiallisina aikoina käytössä ollut asiakirja, joka turvasi haltijansa matkantekoa tai toimintaa yleensä. Suojeluskirjeen antoi hallitsija, sotapäällikkö tai korkea-arvoinen viranomainen tietylle henkilölle, yritykselle tai laitokselle. Tällaisia asiakirjoja, joissa antaja lupasi sen haltijalle erityistä suojelusta, käytettiin mitä erilaisimmissa yhteyksissä, ja niiden käyttö oli varsin yleistä.^[5][6]

Vielä 1900-luvulla suojeluskirjeitä käytettiin Euroopan ulkopuolella siirtomaissa, joissa eurooppalaisten valtioiden konsulit käyttivät tuomiovaltaa maansa kansalaisia koskevissa asioissa. Suojeluskirjeillä oli 1930-luvulla enää vähäinen merkitys ja niiden käyttö oli harvinaista. Suojeluskirjeeksi on kutsuttu myös asiakirjaa, jossa valtio ilmoittaa ottavansa valtansa alle siirtomaayhtiölle kuuluvan alueen.^[6]

Saattokirjaksi tai turvakirjaksi on nimitetty myös diplomaateille annettavaa asiakirjaa, jonka avulla valtionrajan ylitys sujui esteettömästi.^[2]

Toisessa maailmansodassa oli yleisessä käytössä etukäteen hyväksytyille puolueettomien valtioiden laivoille myönnetty lähtölupa ja turvakirja, josta käytettiin englanninkielistä nimitystä navicert tai ship’s warrant.^[2]

1. ↑ ^{a b c} Nykysuomen sanakirja. (Hakusana turvakirja) Helsinki: WSOY, 1951–1961.
2. ↑ ^{a b c} Otavan iso tietosanakirja. (Osa 7, palstat 847–848 , hakusana saattokirja) Helsinki: Otava, 1964.
3. ↑ Uusi tietosanakirja. (Osa 19, palsta 367, hakusana suojeluskirje) Helsinki: Tietosanakirja oy, 1965.
4. ↑ Nykysuomen sanakirja. (Hakusana saattokirje) Helsinki: WSOY, 1951–1961.
5. ↑ Nykysuomen sanakirja. (Hakusana suojeluskirje) Helsinki: WSOY, 1951–1961.
6. ↑ ^{a b} Iso tietosanakirja. (Osa 12, palstat 967–968, hakusana suojeluskirje) Helsinki: Otava, 1937.