Suomalaisen kansanrunouden juuret ulottuvat pitkälle esihistoriaan. Otaksutaan, että kalevalamitta, joka on yhteinen suomalaiselle, karjalaiselle ja virolaiselle kansanrunoudelle, on peräisin kantasuomalaiselta ajalta, joka ajoittuu varhaiselle rautakaudelle.
1800-luvulla alkaneilta kansanrunojen keräysmatkoilta on koottu maailman suurin kansanrunousarkisto, jonka kortistoissa on noin 2,2 miljoonaa korttia.[1] Keräysmatkoja rahoitti Suomalaisen Kirjallisuuden Seura SKS, jonka varojen turvin esimerkiksi Elias Lönnrot teki kymmenen perinteen keräysmatkaa. Hän kokosi omista ja muiden löytämistä runoista Kalevalan ja Kantelettaren ja toimitti satu- ja arvoituskokoelmia.[2] SKS:n Suomen kansan vanhat runot -sarjan 33 kirjaa julkaistiin vuosina 1908–1948.[3]
- ↑ Järvenpää, Eeva: Keisari lahjoitti tontin Suomen kielen talolle Helsingin Sanomat. 24.6.2005. Viitattu 6.8.2015.
- ↑ Majamaa, Raija: Lönnrot, Elias (1802 - 1884) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 16.9.1997. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Viitattu 6.8.2015.
- ↑ Jos ei sauna, viina ja terva auta... agricolaverkko.fi. Viitattu 11.12.2023.