Back Titaan (maan) AF Titan (Mond) ALS Titán (satelite) AN تيتان (قمر) Arabic Titán (satélite) AST Titan (Saturnun peyki) AZ تایتان (قمر) AZB Титан (юлдаш) BA Tėtans (palīduovs) BAT-SMG Тытан (спадарожнік) BE
| Titan | |
|---|---|
 |
|
| Löytäminen | |
| Löytäjät | Christiaan Huygens |
| Löytöaika | 25. maaliskuuta 1655 |
| Kiertoradan ominaisuudet | |
| Planeetta | Saturnus |
| Keskietäisyys | 1 221 931 km |
| Eksentrisyys | 0,028880 |
| Kiertoaika | 15,94542 d |
| Inklinaatio | 0,34854° |
| Fyysiset ominaisuudet | |
| Päiväntasaajan halkaisija | 5 150 km |
| Pinta-ala | 83 000 000 km2 |
| Massa |
1,345×1023 kg 0,025 Maan massaa |
| Keskitiheys | 1,88 g/cm3 |
| Painovoima pinnalla | 1,35 m/s2 |
| Pakonopeus pinnalla | 2,639 km/s |
| Pyörähdysaika | 15,94542 d |
| Akselin kaltevuus | 0° |
| Albedo | 0,21 |
| Pinnan lämpötila |
alin: K keski: 94 K ylin: K |
| Kaasukehän ominaisuudet | |
| Kaasunpaine | 160 kPa |
| Koostumus | |
| typpi metaani |
95 % 5 % |
Titan on Saturnuksen suurin kuu.[1] Sen löysi hollantilainen Christiaan Huygens 25. maaliskuuta 1655.[2] Titan on halkaisijaltaan suurempi kuin Merkurius-planeetta, mutta massaltaan huomattavasti Merkuriusta pienempi. Titan on aurinkokunnan toiseksi suurin kuu Ganymedeksen jälkeen.
Titanissa on niin kylmä että muun muassa vesi on siellä pinnalla jäänä ja yksi "peruskallion" rakennusaine, ja veden sijaan järvissä lainehtii metaani.[3] Titan on aurinkokunnan ainoa kuu, jolla on tiheä kaasukehä. Kaasukehä koostuu lähinnä typestä, metaanista ja etaanista, ja siinä oleva utu peittää kuun piirteet näkyvässä valossa alleen. Kaasukehä läpäisee silti tutka-aaltoja ja infrapunaa. Kaasukehä tekee mahdolliseksi sen, että Titanin pinnalla on joitain hiilivetyjärviä. Muuten Titanin pinnalla on vulkaanisia muodostumia, repeämälaaksoja, tuulen muokkaamia dyynejä ja viirumaisia muodostumia ja muutama kraatterikin.
Titan-kuu kiinnostaa tutkijoita erityisesti, koska sen uskotaan jossain määrin muistuttavan alkuaikojen Maata. Jopa elämän esiintymistä pidetään mahdollisena runsaan hiilivetyaineksen pohjalta. Sitä on tutkittu muun muassa Hubble-avaruusteleskoopilla ja Cassini-Huygens-luotainparilla.