1400-luvulla Turku oli selkeästi nykyisen Suomen alueen tärkein keskus. Suomen alueen suurimmassa kaupungissa sijaitsivat dominikaaniveljien luostari sekä tuomiokirkko piispanistuimineen, ja kaupungin lähellä oli Turun linna. Turun linna oli Kalmarin unionin aikana merkittävässä asemassa. Se sijaitsi lähellä Ruotsin pääkaupunkia Tukholmaa Suomenlahden, Pohjanlahden ja Itämeren yhtymäkohdassa, ja se oli osa linnojen ketjua, joka ulottui Örebrosta Viipuriin.[1]
Keskiajalla suurin osa nykyisen Suomen alueesta kuului yhteen hiippakuntaan, Turun hiippakunnan. Turun piispa oli etenkin keskiajan loppupuolella myös merkittävä poliittinen toimija. Tuomiokirkon yhteydessä toimi myös katedraalikoulu ja kirkolla oli laaja kirjastokokoelma. Bero Balkista ja vuodesta 1385 lähtien kaikki Turun piispat olivat kotoisin Suomesta ja yhtä lukuun ottamatta Varsinais-Suomesta. Kirkollisen vallan lisäksi Turussa toimivat Suomen ainoat laamannit. 1400-luvulla kaupungissa kokoontui maan korkeinta tuomiovaltaa käyttävä tuomioistuin, Turun maaoikeus.[1]