Valtionhoitaja on monarkiassa henkilö, joka hoitaa hallitsijan tehtäviä ja käyttää tämän valtaa yleensä sellaisessa tilanteessa, jossa hallitsijaa ei ole.[1] Syynä voi olla esimerkiksi hallitsijasuvun sammumisesta, hallitsijan syrjäyttämisestä tai valtiomuodon vaihtumisesta aiheutunut siirtymäkausi eli interregnum. Valtionhoitajaksi on kutsuttu joissain yhteyksissä myös henkilöä, joka hoitaa hallitsijan tehtäviä istuvan hallitsijan puolesta tämän ollessa estynyt tai muuten kykenemätön hoitamaan tehtäviään, mutta yleensä sellaista henkilöä kutsutaan sijaishallitsijaksi eikä valtionhoitajaksi. Valtionhoitajan asettaminen voi olla myös personaaliunionissa toisen maan kanssa olevan valtion keino tavoitella tosiasiallista itsenäisyyttä. Joskus valtionhoitajasta tulee diktaattori, joka vetoaa monarkkiseen valtiomuotoon, mutta estää monarkin valtaantulon. Tasavallassa voidaan valtionhoitajan sijasta käyttää esimerkiksi nimitystä väliaikainen presidentti.
Puhekielessä valtionhoitajapuolueeksi saatetaan kutsua puoluetta, joka kantaa päävastuun valtion asioiden hoidosta.[2]