Vapautuksen teologia on marxilaisvaikutteinen kristillinen, erityisesti katolisen kirkon teologian suuntaus, joka sai alkunsa Latinalaisessa Amerikassa 1960- ja 1970-luvuilla. Sen tähtäyspisteenä on ihmisen vapauttaminen.[1] Nykymuotoiseen postmoderniin vapautuksen teologiaan kuuluu useita eri suuntauksia, kuten latinalainen, feministinen, musta, homo-, lesbo- ja queer-teologia sekä ekoteologia.[2]
Vapautuksen teologian piirissä korostetaan vapautusta alistavista yhteiskunnallisista, valtiollisista, rodullisista tai patriarkaalisista rakenteista. Sen sijaan, että liikkeessä korostettaisiin teologisen pohdinnan metafyysis-kognitiivisia näkökohtia, vapautuksen teologiassa korostetaan eettistä toimintaa ja rakenteellisia muutoksia, joita tarvitaan epäoikeudenmukaisten rakenteiden alla sorrettujen vapauttamiseksi.[2] Uudet vapautuksen teologian muodot ovat siirtäneet teologian painopistettä ortodoksisuudesta (suom. oikeaoppisuus) ortopraksiaan (suom. oikea toiminta), mikä heijastaa niiden ensisijaisen huolenaiheyhteisön tarpeita.[3]
Vapautuksen teologian uudemmilla painotuksilla on ollut merkittävä vaikutus Yhdysvalloissa. Muun muassa Sally McFague, Rosemary Radford Reuther, Elisabeth Johnson ja Elisabeth Shüssler Fiorenza ovat korostaneet ei-patriarkaalista, ei-seksististä ja feminististä teologista työtä. James Conen ja Cornel Westin musta teologia oli erityisen merkittävä Yhdysvalloissa 1960-luvulla alkaneen afroamerikkalaisen kansalaisoikeusliikkeen yhteydessä.[2]