Victor Borge (s. Børge Rosenbaum, 3. tammikuuta 1909 Kööpenhamina, Tanska – 23. joulukuuta 2000 Greenwich, Connecticut, Yhdysvallat) oli tanskalais-yhdysvaltalainen pianisti ja koomikko.[1][2]
Borge syntyi juutalaiseen muusikkoperheeseen Kööpenhaminassa vuonna 1909.[1] Hän on kertonut joutuneensa jo lapsena esiintymään tuttavien ja sukulaisten kokoontumisissa ja kärsineensä toinen toistaan huonommista kotipianoista niin, että alkoi keksiä esityksiinsä ”ulkomusiikillisia” koomisia elementtejä.[3] Hän opiskeli Tanskan kuninkaallisessa musiikkikonservatoriossa Kööpenhaminassa ja piti ensikonserttinsa Tivolissa vuonna 1927. Hän tuli jo parikymppisenä 1930-luvulla tunnetuksi koomikkona esiinnyttyään useissa revyissä ja elokuvissa.
Toisen maailmansodan alla Borge joutui juutalaisen syntyperänsä vuoksi pakenemaan Tanskasta Yhdysvaltoihin, josta hänen vaimonsa Elsie oli kotoisin. Borge matkusti SS American Legion -laivalla Petsamosta.[4][5]
Hän ei aluksi puhunut lainkaan englantia, mutta opetteli kielen nopeasti elokuvista.[1] Jo vuonna 1941 Borge esiintyi ensimmäisen kerran Bing Crosbyn radio-ohjelmassa. Seuraavana vuonna yhdysvaltalainen lehdistö nimitti hänet vuoden parhaaksi uudeksi radioesiintyjäksi. Yhdysvaltojen kansalaisuuden Borge sai 1947. Hänestä tuli pian hyvin suosittu radio-ohjelmien kautta.
Vuonna 1953 alkanut Borgen yhden miehen Broadway-show Comedy in Music esitettiin 849 kertaa, mikä oli monologinäytelmän silloinen ennätys.[1] 1950-luvulla Borge esiintyi myös Las Vegasissa.
Borge esiintyi elämänsä loppuun asti. Yhden miehen lavaesiintymiset olivat osittain improvisoituja, mutta monet ohjelmanumerot toistuivat vuosikymmenestä toiseen. Toisinaan Borgella oli vieraana oopperalaulaja, ja tämä joutui yhtä lailla pilan kohteeksi kuin yleisökin.
Borge kirjoitti Robert Shermanin kanssa kirjat My Favorite Intermissions (1971) ja My Favorite Comedies in Music (1981).
Suomessa Victor Borge esiintyi muun muassa vuonna 1990 Tampere-talon vihkiäisissä.[6]
Norwegian Air Shuttle on maalauttanut Borgen kuvan yhden Boeing 737-800 -koneen[7] ja yhden Boeing 787-9 -koneen pyrstöön.[8]