Vokaalisointu

Vokaalisointu eli vokaaliharmonia on joillekin kielille ominainen fonotaktinen säännöstö, joka pyrkii helpottamaan ääntämistä rajoittamalla samassa sanamuodossa esiintyviä vokaaleja. Eri kielten vokaalisointusäännöstöt saattavat poiketa toisistaan huomattavasti. Soinnun kannalta olennaiset vokaaliryhmät voivat muodostua ainakin takaisuuden ja etisyyden (/o/ – /ö/) tai labiaalisuuden ja illabiaalisuuden (/ö/ – /e/) mukaan.

Vokaalisointua esiintyy ainakin useissa suomalais-ugrilaisissa kielissä kuten suomessa (kissalla, jäniksellä), võrossa, ersässä (modasto ”maasta”, veľeste ”kylästä”) ja unkarissa (városban ”kaupungissa”, kézben ”kädessä”), useissa altailaisissa kielissä kuten turkissa (Türkiye'de ”Turkissa”, kapıda ”ovella”) sekä balttilaisessa latgallin kielessä (vosora, vasareņa, šketerēt, škatarātu). Myös monissa muissa agglutinatiivisissa kielissä on vokaalisointu.

Eräänlaisen vokaalisoinnun oletetaan olleen kantauralin keskeisiä piirteitä. Useissa uralilaisissa kielissä vokaalisointujärjestelmä on säilynyt ja jopa monimutkaistunut, joissakin se on lähtenyt haipumaan ja joistakin sen voi sanoa kokonaan kadonneen. Esimerkiksi Viron kirjakielestä vokaalisointu on kadonnut, kun etuvokaalit /ä ö ü/ (ynnä takavokaalit /õ/ ja eräin poikkeuksin /o/) ovat lakanneet esiintymästä muualla sanassa kuin painollisessa eli tavallisesti ensimmäisessä tavussa.