World Piece Tour

World Piece Tour
Iron Maiden
Albumi Piece of Mind
Alkoi 2. toukokuuta 1983
Päättyi 19. joulukuuta 1983
Esitykset 139
Iron Maidenin muut kiertueet
The Beast on the Road World Piece Tour World Slavery Tour
← 1982 1983 1984-1985 →

World Piece Tour oli brittiläisen heavy metal -yhtye Iron Maidenin konserttikiertue. Kiertue tuki yhtyeen neljättä studioalbumia Piece of Mind, joka julkaistiin 16. toukokuuta 1983. World Piece Tour käynnistyi jo ennen albumin julkaisua, 2. toukokuuta 1983 Englannin Hullista päättyen 18. joulukuuta Saksan Dortmundiin, jossa yhtyeen konsertti televisioitiin koko Eurooppaan.[1] Kiertue oli Iron Maidenin ensimmäinen maailmankiertue, jolla yhtye oli pääesiintyjänä.

World Piece Tour oli Iron Maidenin ensimmäinen kiertue rumpali Nicko McBrainin kanssa. McBrain korvasi yhtyeestä The Beast on the Road -kiertueen jälkeen erotetun Clive Burrin.

Kiertueen settilista koostui pitkälti albumien The Number of the Beast ja Piece of Mind kappaleista. Yhtyeen kahden ensimmäisen studioalbumin kappaleita World Piece Tourin settilistassa oli yhteensä seitsemän.

Kiertueella käytetyt lavasteet oli valmisteltu paremmin kuin koskaan ennen. Iron Maidenilla oli käytössä runsaasti pyrotekniikkaa ja suuri, pakkopaitaan puettu maskotti Eddie.

Dortmundissa Westfalenhallenissa järjestetty, televisioitu kiertueen päätöskonsertti loppui yhtyeen maskotin Eddien "tappamiseen". Laulaja Dickinson suoritti Eddielle lobotomian ja Dave Murray pahoinpiteli maskottia mustalla Fender-kitarallaan. Eddien "tappaminen" on tallennettu myös yhtyeen vuonna 2004 julkaisemalle DVD:lle The Early Days.

Iron Maiden vieraili World Piece Tourilla myös Suomessa. Konsertti järjestettiin Helsingin jäähallissa 1. kesäkuuta 1983.

  1. Iron Maiden: Piece of Mind, vuonna 1998 uudelleenjulkaistun CD:n kansitekstit

World Piece Tour

Dodaje.pl - Ogłoszenia lokalne