Kinect for Xbox 360 tai Kinect (alun perin tunnettiin koodinimellä Project Natal) on Microsoftin kehittämä liikeohjain Xbox 360 -konsolille. Kinectissä ei ole kädessä pidettävää ohjainta, vaan se perustuu tunnistinlaitteisiin. Sensorissa on RGB-videokamera kasvojen tunnistukseen ja videopuheluihin, laserpisteprojektori, mustavalkoinen CMOS-kamera kolmiulotteisuuden havainnointiin, neljä mikrofonia ja moottorit kallistamista varten. Kameran ja syvyysanturin avulla ohjelmisto pystyy kolmiulotteiseen liikkeentunnistukseen ja mikrofoni mahdollistaa puheentunnistuksen, mutta suomea ei vielä tueta.[1][2]
Kinect julkaistiin Pohjois-Amerikassa 4. marraskuuta ja Euroopassa 10. marraskuuta 2010.[3][4] Marraskuun loppuun mennessä Kinectiä oli myyty yli 2,5 miljoonaa kappaletta.[5] Maaliskuun 2011 alkuun mennessä laitetta oli myyty jo yli 10 miljoonaa kappaletta, mikä on nostanut laitteen kaikkien aikojen nopeiten myyneiden kodinelektroniikkalaitteiden joukkoon.[6] Laitetta on myyty noin 35 miljoonaa kappaletta, ja sen valmistus on loppunut vuonna 2017.[7] Laitetta myytiin aluksi Xbox One -konsoleiden mukana, mutta muuttui myöhemmin erikseen ostettavaksi lisävarusteeksi laskien konsolin myyntihintaa.[7]
<ref>
-elementti; viitettä mb
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä tietokone1
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä pa
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä eu
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä tietokone2
ei löytynyt<ref>
-elementti; viitettä microsoft1
ei löytynyt