Qalandar-liike on yksi islamilaisen, suufilaisen filosofian muodoista. Liike syntyi 1100-luvun lopussa ja levisi Iraniin, Afganistaniin, Intiaan ja Turkkiin. Liikkeen yksi perustajista oli Qutbaddin Haidar (1221). Kaupunkilaisnuoret tunsivat qalandar-liikkeen omakseen. Liikkeen jäsenet kiersivät usein maaseutua ja kyliin saapuessaan löivät rumpua ja tanssivat. Musiikki ja tanssi syrjäyttivät liikkeen piirissä rituaaliset rukoukset. Liike synnytti useita toisistaan erillään toimiva suuntauksia.
Islamilaisissa maissa pukeutumissäännöt olivat keskiajalla ankarat. Tästä syystä qalandarit kulkivat yleensä alastomina tai pukeutuivat säkkikankaaseen tai taljoihin. Jotkut saattoivat kiinnittää turbaaniinsa pukinsarvet. Qalandarit herättivät aikoinaan huomiota ajelemalla kaikki kasvojensa karvat (parran, hiukset, viikset ja kulmakarvat). Toiset qalandarit ajoivat vain partansa, viiksensä tai tukkansa - tai päästivät ne kasvamaan ylipitkiksi.
Hurufismin piirissä karvojen ajelulle kehittyi 1300-luvulla myös teoreettinen tarkoitus: heidän mukaansa ihmiskasvot ovat Jumalan näyttäytymisen paikka (teofania), ja näin ollen kasvojen karvoitus peittää todellisen kauneuden. He pitivät kaulassaan rautakahleita ja lävistivät sukupuolielimensä. Qalandarit käyttivät avoimesti huumeita ja alkoholia sekä käyttäytyivät julkisen anarkistisesti. He sanoutuivat irti vanhoillisesta arvomaailmasta ja pyrkivät herättämään käyttäytymisellään huomiota.
Qalandarit katsoivat, että mikään ei ole epäpuhdasta, sillä kaikki on Allahin ilmentymää. Islamilaisessa kirjallisuudessa qalandarit kuvataan roskaväeksi ja huijareiksi. Heidän toimintansa tuomitaan usein ankarasti. Lisäksi qalandarien vastustajat syyttivät heitä eläimiin sekaantumisesta ja homoseksuaalisuudesta.