AGIL

AGIL on amerikkalaisen sosiologi Talcott Parsonsin kehittämä kuvaus tietyistä sosiaalisista vaatimuksista, joita yhteiskunta tarvitsee pystyäkseen ylläpitämään vakauteen perustuvaa sosiaalista elämää. Teoria oli erityisen suosittu sosiologiassa 1950–1970-luvuilla. Parsonsin AGIL-mallia on arvosteltu staattiseksi, kulttuurisidonnaiseksi ja epähistorialliseksi. Sen on katsottu edustavan länsimaista, erityisesti amerikkalaista keskiluokkaista yhteiskuntaihannetta.^[1] AGIL kuuluu funktionalistiseen näkökulmaan sosiologiassa.

Parsonsin teorian mukaan kaikilla sosiaalisilla järjestelmillä on omia tarpeitaan eli funktionaalisia välttämättömyyksiä, jotka on kyettävä tyydyttämään tasapainon säilymisen vuoksi. Toisistaan riippumattomia funktionaalisia välttämättömyyksiä Parsons luettelee neljä, joista käytetään kirjainyhdistelmää A.G.I.L:

• A (adaptation) = resurssien tuottaminen ja sopeutuminen ympäristöön
• G (goal attainment) = päätösten tekeminen ja päämäärien saavuttaminen
• I (integration) = kiinteyden ylläpitäminen
• L (latency) = jatkuvuuden ylläpitäminen ja jännitysten laukaiseminen

Nämä neljä institutionalisoitunutta säilymistehtävää ovat intuitiivisia. Esimerkiksi metsästäjä-keräilijöiden heimoyhteisön täytyy hankkia ruokansa ulkopuolisesta maailmasta selviytyäkseen. Heillä on tietyt päämäärät ja päätöksentekojärjestelmä, jota tarvitaan tekemään yhteisöä koskevia päätöksiä, jotta heimo voi esim. siirtyä paremmille metsästysmaille. Heillä täytyy myös olla voimakkaita yhteistä arvo- ja symbolimaailmaa ylläpitäviä laitoksia, kuten uskonto. Viimeiseksi tarvitaan myös jonkinlaista koulutusjärjestelmää, jotta elämiseen ja yhteisön ylläpitämiseen tarvittavat taidot siirtyvät seuraaville sukupolville. Kun heimo pystyy säilyttämään nämä neljä välttämättömyyttä, se pystyy myös varmistamaan olemassaolonsa ja sen jatkuvuuden.

Resurssien tuottaminen ja jatkuvuuden ylläpitäminen ovat pitkäjännitteistä huolehtimista. Sen sijaan heimo voi joutua reagoimaan nopeasti muuttuviin ulkoisiin tekijöihin ja samalla huolehdittava sisäisestä integraatiostaan.^[1]

1. ↑ ^{a b} Saaristo, Kimmo & Jokinen, Kimmo: Sosiologia, s. 88–92. Helsinki: WSOY, 2004 (3.p. 2008). ISBN 951-0-28132-8